Perjantaina oli siis meillä bileet. Ei menny ihan suunnitelmien mukaan, porukkaa jäi hyvin paljon tulematta, mistä lie johtuu. Ehkä liian lyhyt varotusaika. No, siinäpä minä sitten perjantai-iltana aattelin että paremmaksihan se vaan menee kun on vähemmän porukkaa, enemmän viinaa / henkilö, josta seuraa villimpi meno :D Ei se ihan niin mennyt. Mutta kun yön tullen lähdimme entistä pienemmällä porukalla (= minä, N, O ja kuski N) baariin, niin siellä lähti kone käyntiin. Ei mitenkään yli, älkää kuvitelko. Mutta oikein sopivasti. Sitten P ja sen tyttöystävä T (ne oli ollu illalla elokuvissa) liittyivät seuraamme ja myöhemmin tulivat vielä K ja S ja loppujen lopuksi kaikki päättyi hyvin.
Lauantaina oli niskat kipeenä, ei kummempaa.
Tänään sunnuntaina olen ahkeroinut koulujuttujen parissa. Tein kerralla Analyysi I:n kahden viikon oppimispäiväkirjatehtävät (tarkoittaa laskaritehtäviä, kenen lie keksimä tuo pseudopedagoginen nimitys. Ehkä matematiikan laitos yrittää huijata Opetusvirastolta jotain tukea.) Lisäksi tein Kompleksianalyysin tehtäviä, joista yhtä en osannut, ja Kenttäteorian tehtävät, jotka oli haastavia mutta osasin. Tein myös Mekaniikasta kaks tehtävää.
Iskä oli sairastunu (tai sitten krapulassa) eikä se voinu lähtee mun kanssa keiville (eräs seinäkiipeilypaikka), joten piti keksiä muuta tekemistä. Ulkona oli niin upea auringonpaiste että lähdin kahden aikaan lenkille. Juoksinkin pitkän, kävin melkein keskustassa asti. Paljon oli ihmisiä ulkona. Hyvä.
Juuri tapahtunutta:
[20:54] [minä] Mää kirjottelen blogimerkintää just
[20:56] [mun tyttökaveri] jee!
Olen niin iloinen ja otettu!
Otsakkeeseen olen tällä kertaa tyytyväinen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti