1. päivä (maanantai)
Sain eilen pyörän N:ltä ja kuljetin sen kädessäni keskustasta Puokkarilla. Paljon keräsi katseita ja kommentteja sateli vaikken edes ajanut koko vehkeellä!
Luin aluksi netistä MIT:n yksipyöräilyklubin oppaan, joka kuuluu:
1. Get two friends to stand on either side of you and get up on the unicycle with your arms around their shoulders.
2. Sit up straight; look straight ahead; weight on seat, not on pedals. Rock the pedals to get a sense of balance. Get the pedals level; this is when you are in control.
3. Pedal half turns then stop. Then full turns, two turns, etc. Doing multiples of half turns (from pedals level to pedals level again) is harder than continuously pedaling, but keeps you in control.
4. Switch to holding on to your friends' wrists.
5. Switch to holding on to one friend's wrist.
6. Go off and use a wall instead of your one friend. (If you can't find a wall and a flat surface to ride on then continue with one friend, but let go as much as you can. Ed.)
Kavereita ei ollut, enkä olisi halunnutkaan, joten päätin korvata 'friend' -> 'wall'. Menin illalla läheisen koulun pihalle pyörän ja kypärän kanssa. Aloin seinään nojaten toteuttaa kohtia 2 ja 3. Tosin en tehnyt "puolikierroksia" ollenkaan. Oikeastaan en muistanut koko ohjetta. Illan päätteeksi osasin ajaa seinään nojaten ja lyhyitä 3-4 metrin matkoja tolpalta toiselle. Aikaa meni 2,5h. Ei mitään ruumiinvammoja. Harjoittelin koululla koska se on sopivan syrjässä katseilta.
2. päivä (keskiviikko)
Tiistaina satoi vettä joten en päässyt ajamaan, mutta keskiviikkona aloitin jo aamulla. Olin jättänyt kypärän pois koska homma vaikutti maanantaina erittäin turvalliselta. En muista enää mitä harjoittelin, mutta osasin ajaa jo paljon paremmin. Harjoittelin koulun tekonurmikentällä n. 6-7m matkoja maalilta toiselle. Ajelin 1,5h enkä huomannut oppivani mitään, menin kotiin turhautuneena.
Illalla palasin harjoittelemaan satulaannousua ilman tukea. Se on muuten vaikeaa! Aluksi en uskaltanut edes yrittää ilman tukea mutta keräsin rohkeutta enkä satuttanutkaan itseäni yhtä paljon kuin olin pelännyt. Jatkoin harjoittelua ja välillä ajelin vaihtelun vuoksi. Illan päätteeksi n. joka kymmenes satulaannousu onnistui siten että pääsin myös liikkeelle. Pystyin myös ajamaan huomattavan pitkiä matkoja kohtuu hallitusti, ohjaillen ja vauhtia kontrolloiden. Sanottakoon että selkäännousuharjoitusten aikana kasseihin sattui lukemattomia kertoja - satulaannousu on ehdottomasti tuskallisin vaihe (tähän mennessä) ainakin kiveksillä varustetuille miehille. Jo maanantaina, ensi kertaa kokeillessani, mietin että miten tällä voi luentevasti ajaa paino penkillä, kun kokoajan joutuu asettelemaan pallit oikein, ettei jää väliin ja satu.
Etureidet mulla on ollu muutaman päivän kipeät, yksipyöräily on vähän rankempaa kuin tavallinen ja mun etureidet ei oo selvästi tottunu tuollaseen rasitukseen vaikka olenkin hyvässä kaksipyöräilykunnossa. Tarkemmin ajateltuna selitys lienee siinä että pyörällä etureisiä tarvii vain jarruttamiseen mutta yksipyöräsellä vähän enempään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti