keskiviikko 17. joulukuuta 2008

33. vuosikatsaus

Blogini täyttää vuoden 25. päivä tätä kuuta ja koska en ole silloin paikalla (ei vastaanottoa, matkoilla) päätin kirjoittaa pienen vuosikatsauksen nyt.

Blogi on mielestäni täyttänyt melko hyvin tarkoituksensa, olin suunnitellut enemmän matemaattis-fysikaalisia kirjoituksia mutta minkäs teet. Pettynyt olen Bloggerin olemattomaan LaTeX-tukeen - ja minä kun yritin vielä ihan sillä silmällä vuosi sitten vertailla eri blogialustoja!

Valtavasta kävijämäärästä olen positiivisesti yllättynyt ja kiitän kaikkia lukijoita, mutta erityiskiitoksen saavat tietenkin aktiivikommentoijat.
Eihän näihin mun teksteihin voi yleensä mitään sanoa, muutaku pyöritellä päätään, mutta aina jos joku kommentoi jotain niin se on elonmerkki siitä että siellä tyhjyydessä joku kuuntelee.

Viime kesänä jossain vaiheessa mietin että kirjoittaisin ensimmäisestä yliopistovuodesta, että millasta on ollu ja mitä jääny käteen. Tais jäähä kuitenki kirjottamatta. Nyt paikkaan vähän siltä saralta, elikkä tässä koulumaailma-ajatuksia:

En muista enää tarkasti millanen fysikaalinen maailmankuva mulla vuosi sitten oli mutta ainakaan yhtä asiaa en ymmärtäny: miksi lineaarialgebra on niin tärkeätä? Nyt kun on kvantti I takana niin olen ainakin sen ymmärtänyt että mihin sitä linistä tarvitaan, luulen myös tajuavani miksi analyysi kolmosta
Kurssikuvaus: Mitta ja integraaliteoria, Hilbertin avaruudet, avaruus L² sekä Fourier-analyysi.
suositellaan meille fyysikoille, siellä tutkitaan Hilbertin avaruutta tarkemmin (vaikka ehkä tosiasiassa hyvinkin pintapuolisesti).

SU(2) ynnä muut eivät ole vieläkään tulleet vastaan fysiikassa, mutta kandin tutkielmaan liittyvässä hommassa tehdään unitaarinen muunnos kun siirrytään vuorovaikutuskuvaan, jee. (Huomautus: mua on jostain syystä aina kiinnostanu että mitä ne yksinkertaisen näköiset SU(2)×SO(4):t ja muut on.)

Olen jo saanut rahaa yliopistolta, se oli kivaa. Myös opettaminen oli hauskaa ja oppilaisiin syntyi mielestäni hyvä suhde. Olen ollut tänä syksynä huomattavasti ensimmäistä vuotta enemmän tekemisissä senioriopiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa - olen saanut jopa henkilökohtaista ohjausta professorilta. Laitoksen porukka on ollut mukavaa eikä ole tarvinnut turhia jännitellä, kusipäitä ei ole ollut yhtään. Aloitusvuoden aikaiset opiskelutoverit ovat suurin osa jatkaneet tänä syksynä ja pyörin yhä pääasiassa heidän kanssaan, olen huomannut että hekin ovat lähentyneet henkilökunnan ja senioreiden kanssa. Ilokseni löydän vielä uusia tuttavuuksiakin nykyisistä tokaluokkalaisista.

Tänä syksynä minulla ei ollut yhtään matematiikan laitoksen kurssia mutta odotan näkeväni ekalta vuodelta tuttuja matikan opiskelijoita taas keväällä analyysillä.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joo, kuulolla ollaan. :] Hienoa että opettaminen tuntui hauskalta. Se lisää kovasti sen todennäköisyyttä, että opetettavistakin tuntuu.

Jukka kirjoitti...

Mr. Ussi:
Noin se varmaan on, ellei opettaja (tai oppilaat) ole sadisti (sadisteja).

Minäkin vielä luen blogiasi vaikken olekaan kommannut pitkään aikaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset vaan itsellesi, mukava näitä usein varsin persoonallisia sepustuksia on ollut aina lukea. En tiedä mikä tuo kandiviittaus oli, mutta jos sellaista rupeat puuhailemaan (tai puuhailet jo), niin raportoihan tännekin :).

Jukka kirjoitti...

Juuho:

Kiitoksia.
En tosiaan ole maininnut täällä tuosta kanditilanteesta, sain tutkielman "aiheen" joskus muutama viikko sitten. Aihe on itseasiassa artikkeli joka pitää lukea ja sitten selostaa tutkielmassa.

Artikkeli on (kvantti)harmonisen värähtelijän ja 2-tilasysteemin (eli kubitin) kytkennästä semmoisessa sähköisessä piirissä. Sitten ne on siinä mittaillu kubitin tiloja ja harmonisen värähtelijän tiloja. Se liittyy käsittääkseni tiedonsiirtoon mahdollisessa kvanttitietokoneessa, kubitin tila voidaan lukea harmonisen värähtelijän tilasta kun niitten välillä on kytkentä.

(Aihetta muuten tutkii joku TKK:n kylmälabran ryhmäki - niitten kanssa tuo meijän toinen proffa on tekemisissä.)

Artikkeli löytyy täältä, jos kiinnostaa vilkaista:
http://arxiv.org/abs/0805.3294

Anonyymi kirjoitti...

Joo, tuo kuulostaakin kyllä tosi tutulta. Osallistuin syksyllä kandiseminaariin ja siellä erään osallistujan aihe oli kvanttimekaaninen värähtelijä. Joku sähköinen piiri silläkin oli ja kylmälabrassa se oli työskennellyt, mutta paljon muuta en kyllä siitä esityksestä irti saanut :).